Suolapulssit ja niiden liikkeet Itämerellä

Vuonna 2014 Itämereen virtasi Tanskan salmesta runsaasti vettä Pohjamereltä. Tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä kyseinen suolainen vesi parantaisi Itämeren syvänteiden tilaa ja sitä kautta sillä olisi paljon positiivisia vaikutuksia eri kalojen tilanteeseen. Tämän oletettiin vaikuttavan positiivisesti esimerkiksi turskakantojen lisääntymiseen.

Suomenlahdella puolet norpista kuoli yllättäen

Yle on uutisoinut kuinka Pullervo norpan pikkuserkku on pulassa, sillä yli puolet Suomenlahden norpista kuolivat todella yllättäen ja siitä syystä Pullervo norpan pikkuserkulla on hätä! Itämerennorppa Suomen merialuueella uiskenteleva Itämerennorppa on yksi maailman pienimmistä hyljelajeista. Laji on niin pieni, että

Turun Saaristo houkuttelee matkailijoita

Turun saaristo on totisesti pala kauneinta Suomea. Siellä matkailija voi nauttia kiireettömyydestä, mutta tarjolla on myös paljon erilaisia aktiviteetteja. Unohtumaton elämys on jo saaristo itsessään; henkeäsalpaavia maisemia ja idyllisiä saaristolaisrakennuksia löytyy kaikkialta. Lisäksi, paikoin vesi on Turun saariston alueella aivan

Muutto Majakkaan

Tämänkertainen kirjoituksemme käsittelee muuttoa majakkaan, mutta tietenkin myös Itämerta ja sen koko olemusta. Majakkaan muutto oli meillä ollut jo kauan haaveissa, mutta myytäviä tai vuokrattavia majakoita ei juurikaan ole tarjolla. Etsimmekin itsellemme sopivaa kohdetta viitisen vuotta ja juuri kun olimme

Itämeren luonnonkauniit kaupungit

Rakas Itämeremme on uskomaton vesialue, jonka rannoilla on sanoinkuvaamattoman kauniita kaupunkeja. Tämä pohjoinen meri jakautuu yhteensä 9 eri maan välille, minkä ansiosta kulttuurien välisiä eroja on havaittavissa tämän alueen välillä. Menneessä historiassa näitä eroja nähtiin esimerkiksi Hansan aikaan, jolloin ahkerat

Itämeren rehevöityminen

itämeri rehevöityminen

Itämeren rehevöityminen on ollut huolenaiheena jo vuosikymmenen ajan. Laajat sinileväkukinnot, happikatoalueet ja lajien monimuotoisuuden väheneminen ovat seurauksia ihmisen toiminnasta Itämeren rannikolla, minkä johdosta mereen on päässyt valtavia määriä ravinteita. Se on rehevöitymiselle hyvin herkkä merialue, ja ravinnepäästöt vaikuttavat sen ekosysteemeissä

Iloinen ja vekkuli Itämeren pyöriäinen

Moniko meistä tietää että Itämeressä asustaa iloinen ja sosiaalinen pyöriäinen. Se on pieni valaslaji, joka valitettavasti ei enää ole mitenkään yleinen näky Itämeren aalloilla. Tätä nykyä pyöriäisiä arvioidaan olevan Itämeressä kokonaisuudessaan noin 450 yksilöä. Tämä on vain karkea arvio ja

Itämeren lohi

lohi

  Meitä suomalaisia kiinnostaa erityisesti yksi Itämeren kalalajeista. Se on nimittäin lohi. Lohi on sinnikäs vaelluskala, joka palaa kutemaan aina sen synnyinseuduille. Sen pisin tunnettu vaellusmatka on Perämerestä Grönlannin länsirannikolle eli yli 5000 kilometriä. Suomen vesillä lohi on kruunaamaton kuninga.

Itämeren saaret

Itämerellä sijaitsee runsaasti saaria, mutta tässä kirjoituksessa käsitelemme niistä vain muutamia. Kaikki kirjoitukseen valitut  saaret ovat kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia kohteita, joihin kannattaakin tutustua hieman paremmin vaikkapa lukemalla tai matkustamalla paikan päälle. Hiidenmaa sijaitsee Viron vesialueella ja se on pinta-alaltaan hiukkasen

Itämeren eläimet

Itämeren eläimet

Itämeren eläimet ovat yhtälailla harvalukuisia kuin kasvitkin. Meressä elävät eläimet ovat kalojen lisäksi pääasiassa pienikokoisia äyriäisiä, simpukoita tai madonkaltaisia eliöitä. Eläinten pienikokoisuus johtuu vaativista luonnon olosuhteista. Pääosa eläimistä ovat joko järvien tai merien lajeja. Itämerestä on tavattu noin 1900 selkärangatonta