Roska-Roope ja Pidä Saaristo Siistinä ry taistelevat Itämeren puolesta

Pidä Saaristo Siistinä ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii Suomen saariston ympäristön ja kauneuden suojelemiseksi. Järjestön pyrkimyksenä on pitää saaret puhtaina ja vapaina roskista, myös muovijätteestä. Ponnisteluja tukevat vapaaehtoiset, jotka auttavat rantojen siivouksessa, järjestävät kampanjoita ja lisäävät tietoisuutta tämän tärkeän asia tiimoilta. Pidä Saaristo Siistinä ry tekee myös yhteistyötä paikallisviranomaisten kanssa vastuullisen jätehuollon edistämiseksi alueilla. Tavoitteena on säilyttää ja suojella saariston luonnonkauneutta tulevien sukupolvien nautittavaksi. Järjestön avulla ja tuella voidaan varmistaa, että Suomen saaristo säilyy luonnon ihmeellisenä paikkana vielä monta vuotta.

Työtä saariston ja Itämeren hyväksi jo useiden vuosikymmenien ajan

Pidä Saaristo Siistinä ry on toiminut vuodesta 1969, ja siitä lähtien järjestö on sitoutunut suojelemaan Suomen rannikkoalueiden kauneutta. Tiimi koostuu motivoituneista vapaaehtoisista, jotka ovat intohimoisesti mukana pitämässä saaristoa puhtaana ja vapaana muovijätteestä. Pidä Saaristo Siistinä ry on toteuttanut myös esimerkiksi hulevesitutkimusta, jossa on selvitetty infrastruktuurin vaikutusta ja roskien kulkeutumista kaivojen kautta. Kyseinen kampanja oli nimeltään Mahanpuruja muovista. Mukana oli 16 kaupunkia, niin Itämeren rannalla olevia kaupunkeja Etelä-Saimaan Lahtea myöden. Lisää Lahdesta ja sen vesistöistä voi lukea täältä. Järjestö tekevät yhteistyötä paikallisten viranomaisten, koulujen sekä yritysten kanssa. Näiden kuluneiden vuosien aikana järjestö on organisoinut siivouksia ja kampanjoita eri saarilla ja rannoilla ympäri saaristoa. Vuosien varrella järjestö on saanut menestyksekkäästi rahoitusta useista eri lähteistä, kuten paikallisten lahjoituksista, yrityksiltä ja eri järjestöjen avustuksista.  

Roska-Roope kiertää festivaaleja ja tapahtumia ympäri Suomen

Roska-Roope on Pidä Saaristo Siistinä ry:n oma sähkökäyttöinen roskienkeruuvene, joka lanseerattiin vuonna 2019 yhdistyksen 50-vuotisen matkansa kunniaksi. Vaikka vene on sähkökäyttöinen, se ei itsessään saastuta. Sähkö tulee nimittäin sen katolle kiinnitetyistä aurinkopaneeleista. Roska-Roope sekä kerää roskia pintavedestä että pyrkii herättämään keskustelua läsnäolollaan ja näkyvyydellään vesistöjen kriittisestä tilanteesta. Roska-Roopen on voinut nähdä esimerkiksi Kotkan Meripäivillä tai Ruisrockissa. Roska-Roopen maskottina toimii helposti lähestyttävä punapipoinen Roope-hylje.

Järjestöä voi tukea ostamalla tuotteita

Jos haluaa tukea Roopen tehtävää saariston pitämiseksi puhtaana ja muovijätteettömänä, voit ostaa Roopen fanituotteita. Näihin kuuluvat esimerkiksi t-paidat, kantokassit, vesipullot ja paljon muuta! Kaikki näiden tuotteiden myynnistä saadut voitot menevät suoraan Pidä Saaristo Siistinä -yhdistyksen tekemän työn tukemiseen. Jokainen voi omalla panoksellaan auttaa suojelemaan kansallista kauneutta ja olla mukana järjestön tehtävässä pitää Suomen saaristo puhtaana ja roskattomana!